top of page
Anni_canva-8.jpg

Valotus by Ama

Anna-Maria Viksten, valo- ja videokuvaaja

Sanoisin, että mun kuvat puhuvat puolestaan, mutta oikeestaan mulla on paljon sanottavaa elämästä, lähinnä omastani. Lue eteenpäin, yritän pitää homman viihdyttävänä! 

Jos saisin yhden vuoden aikaa tehdä sen, mitä tänne tulin tekemään, alottaisin välittömästi ihanilla pikku kepposilla ja yllätyksillä. Vuoden aikana musta ehtis tulla todella hyvä niissä, ja pärjäisin helvetissä tosi hyvin. Keppostelun lomassa ottaisin kaikesta kauniista kuvan, enkä vaan nauttis hetkistä. Olis sitten paholaiselle paksu ifolorin kuvakirja tuliaisena. Viettäisin ihania pitkiä iltoja ystävien ympäröimänä ja maistelisin kaikkea uutta, ruuassa ja, no, elämässä yleisesti. Tekisin ihan valtavan määrän lyhytelokuvia ei-mistään ja tietenkin kaikkein olennaisimmasta: kauneudesta. Sit rakastaisin tosi lujaa, polttaisin tupakkaa, vetäisin kännit ja nukkuisin paljon.

Oon 25-vuotias ja viihdyn tässä iässä erinomaisesti.

Teen valokuvausta toiminimellä ja oon jotenkin maagisesti onnistunut elättämään itteni sillä 1,5 vuotta. 

Vähän vakavammin sanottuna mua liikuttaa elämässä eteenpäin innostuminen. Oon sairastanut vakavan masennuksen ja loppuunpalamisen, ja mun entinen kumppani on tehnyt itsemurhan. On ollut vaikeeta ja oon elänyt vuosia, kun innostus on ollut tosi kaukana musta. Miks kertoa asiasta täällä?

Koska nää asiat ovat muovanneet mun tekemisen ja olemisen ytimiä. Ei se mitä, vaan miten.

Valo- ja videokuvaan, ja ennen kaikkea teen kaiken uteliaana, innostuvana ja pehmeenä. Haluun tehdä hyvää ja hyvin. Pyrin kohtaamaan ja näkemään, koska ne on mun omia haavoja; kokea olevansa näkymätön ja sivuutettu. 

Oliskohan siinä riittävästi vakavaa?

Jos kattelee mun kuvia, huomaa aika pian, että siellä on aika paljon muusikoita. No se johtuu siitä, että olin itsekin muusikko. Opiskelin klassista musiikkia 5-vuotiaasta 21-vuotiaaksi ja lopetin edellä mainittuun loppuunpalamiseen. Mun instrumentteja olivat viulu, alttoviulu ja piano. Viimeisimmäksi opiskelin alttoviulua Sibelius-Akatemiassa. Vitsailen mun alttoviulun polttamisesta, mutta oikeesti ehkä vaan myyn sen. Vähän tylsä valinta, mut jotenkin mun täytyy rahottaa kaikki kepposet ja kuvakirjat.  Tästä (soittamisesta siis) voisin puhua pitkäänkin, mutta olennaista lienee tämä: rakastan musiikkia ja muusikoiden kuvaamista. Tiedän, miltä tuntuu olla lavalla ja kaataa koko sielun sisältö siihen, mitä tekee. Teenhän sitä edelleen kameran takaa. 

Tässäpä mä! Kiva kun luit.

Ama

bottom of page